sunnuntai 1. helmikuuta 2015

132.




Oon jo jonku aikaa haaveillu rauhallisesta lauantai-illasta kirjan parissa. Siksi siivosinkin jo eilen koko talon. Tänään olin kotona pojan kans kahestaan. Järkkäsin vaatekaappeja, kun en muutakaan keksiny. Välillä järjestelin dinosauruksia peppitaloon. Ja sitten vain istuttiin ja pelattiin pleikkarilla. Poika paineli sitä nappia, millä ukkeli hyppää. Minä painoin sitä nappia, millä ukkeli menee eteenpäin.

Iltapäivällä kuorin perunat jauhelihakeittoon ja annoin pojan läärätä tiskialtaassa ja syödä monta palaa perunaa ja porkkanaa. Loppu väki kotiutui ja ruokapöydässä istui väsynyttä porukkaa. Ajattelin, että en ehkä jaksa lukea tänäänkään, vaan menen aikasin nukkumaan.

Ja sitten suvun whatsappi-ryhmä piippas viestiä.
"Onko jossaki naisten ilta?"
"Vaikka meillä."
Naputtelin vastauksen sen kummemmin ajattelematta.

Kohta siskontytöt soitti kaupasta. Pitäähän herkkuja olla. (Ja ehkä kaikki jo tietää, ettei tämän talon emännän pakastin sisällä mitään erikoista vierasvaraa.) Kauppa oli vielä kakskymmentä minuuttia auki, ja samalla kun päätettiin mitä ja miten paljon tarvitaan, neuvoin ulkopaikkakuntalaisia suunnistamaan ruokakaupassa. Tässä vaiheessa oli jo sovittu, että naiset ottaa miehet ja lapset mukaan meille. Mies toppuutteli vieressä ja puisteli päätään, kun luettelin puhelimeen, että "ota vielä muutama patonki ja ainaki neljä litraa jäätelöä." 
Kirjoitin facebookin ryhmään, että kotikolossa on "kötinät" (mikä sana!?!) nyt illalla, tervetuloa.

Meillä on monesti ollut naamiaisia ja pikkujouluja, millon mitäkin juhlia. Mutta mikään ei vedä vertoja suunnittelemattomille kekkereille ilman syytä. Mankeloin vain liinan pöytään ja nostelin kaikki eripari mukit ja lautaset esille. Sytytin pari kynttilää ja sitten vain istuttiin ja höpöteltiin ja syötiin ja vaihdettiin kuulumisia. Miehet hörppäs kahvit ja jatkoi juttua. Ja naiset unohtui pöydän ääreen. Naurettiin ja tais joku laulaakin. Esikoinen soitti viulua serkun säestäessä turhanpanttina lojuneilla sähköuruilla. Jokaisella lapsella oli kaveri.

4 kommenttia:

  1. Kivan kuuloinen ilta. Tuollaiset yhtäkkisestä päähänpistosta syntyneet hetket on parhaita.

    VastaaPoista
  2. voi ei :) ihana hyvän mielen hyrinä tuli tuosta teidän illasta :) just tuollaista kaipaan iteki,mutt niitä yllätys-vieraita ei vaan näy eikä kuulu...

    VastaaPoista
  3. Ihan parasta! Nyt-heti-päähänpistokekkerit onnistuu aina. Tarttuu hetkeen ja se on siinä :)

    VastaaPoista
  4. En tosiaankaan ois jaksanu järjestää nyt yhtään mitään. Mutta nämä kekkerit ei vaatinu ponnisteluja ja oli silti ihan yhtä hauskaa. Näitä ehottomasti lisää. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!