torstai 22. tammikuuta 2015

131.


Auto ei ole käynnistyny maanantain jälkeen, ja  maito ja leipä loppui. Säästelin maitoa, mutta neljävuotiaan ansiosta kissat saivat viimeiset tilkat aamulla. Esikoinen leipoi eilen teeleipää, mutta pikkukissa pääsi maistamaan sitä ennen meitä, ja tein tytöltä salaa toisen. (En tiedä kissan kasvatuksesta mitään, joten heitin sen pihalle miettimään tekosiaan. Ei se ainakaan tullu nuuruamaan silakoita pöytään illalla.)

Koululainen vilustui koulumatkalla. Naapuri oli tytön ottanut kyytiin ja toi kotiin lämmittelemään. Kuume näyttää käyvän muutkin läpi. Yksi on jo toipunut. Toinen makoilee riippukiikussa päivät posket helottaen, ei juttele eikä laulele tavalliseen tapaansa. Toinen on aika virkku päivällä, mutta elää yöt omassa pelottavassa kuumehouremaailmassaan.

Poika ei sairasta. Päin vastoin, koska ei ole juuri päässyt ulos, on tarmoa täynnä. Hoitelee eläimiä ja siivoaa kaverina. Osaa jo vähän tyhjentää ja täyttää tiskikonetta ja pyyhkiä pölyjä. Ihan ylimääräsinä hommina on pyyhkiny märällä rätillä kissat ja pessy siskon hammasharjalla koiran suun.

Lasten lisäksi öisin on valvottanu koira. Minun vahtikoira, joka tavallisesti vasta raottaa toista silmäänsä kun koululaiset pomppii sen yli kenkiä hakemaan.

Kerran jo tuli mieleen, että hyvähän sen toisen on sielä hotellissa yöt yksin nukkua ja aamulla syödä yksin, eikä sen tarvi edes luututa kenenkään kaatuneita maitoja. Mutta vain kerran. Ja yhtäkkiä huomasin, että on jo torstai. Ja sitten mies jo tulikin kauppakassin kans kotia. Ja sitten minä vain istuin illan. Selasin jo syksyllä tulleita lehtiä, jotka on jääny lukematta. Mies makasi lasten kans lattialla.

4 kommenttia:

  1. Niin arkea :) ja ihana loppu tälläkin tarinalla (päivällä) Tykkään!

    VastaaPoista
  2. Sinä osaat niin ihanasti kirjoittaa arjesta:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!