tiistai 16. joulukuuta 2014

115.


Pullat, piparit, pikkuleivät ja lihapasteijat ja muut leivottu. Ihan niinkuin ennenkin, pullataikinassa vaniljakastiketta ja loput äitin ohjeilla. Näin leivonnaisissa maistuu lapsuus. Anoppi on luvannut leipoa kakun. Niinkuin joka joulu. Loput syömiset haetaan kaupasta. Joulukorttikuvat otettiin nyt jo hyvissä ajoin. Silti postitin viime tipassa ja osa on vieläkin autossa. Lapset on askarrellut keskenään joulukoristeita. Pitäisi olla kaverina huovuttamassa sydämiä ja liimaamassa käpytontuille lakkeja. Katot, seinät ja ovenpielet on pyyhkimättä. Petivaatteet saa oottaa pakkaspäivää. Sauna kuurataan aaton aattona. Mies tekee pitempää työviikkoa kuin tavallisesti.

Sen sijaan, että ite siivoaisin ja huhkisin tolun tuoksua kotiin, soitan siskon lapsineen päiväkylään. Valoisa aika on oikeasti vain hämärä kaistale kahden pimeän välissä. Annan silti valojen olla ja sytytän kynttilöitä. Kuorin mandariineja ja omenoita omille ja vieraille lapsille. Laitan pyörimään joululaulukasetin, yhden niistä monesta mitkä isä antoi minulle viimeisenä joulunaan.

Luen joka päivä kertomuksen Astrid Lindgrenin Lapsen joulusta. Ripustan joulukortit pitkään naruun puisilla pyykkipojilla. En laita niitä nyt eteiseen vaan keskelle tupaa. Ensin luen jokaisen kortin ääneen lapsille. Sitten me vähän aikaan ajatellaan jokaista kortin lähettänyttä.

Ulkona sataa hiljalleen lunta. Lumi ei tartu nurmikkoon, mutta peittää mustan peltomaiseman. En raski laittaa verhoja kiinni. Illalla on eskarilaisen joulujuhla. Jospa sieltä saisi kadoksissa ollutta joulumieltä.

Ja sitten kirjoitin äitille viestin:
"Mahutaanko jouluaatoksi?"
"Tervetuloa!" äiti vastasi.

1 kommentti:

Kiitos kommentista!