perjantai 28. marraskuuta 2014

109.


Olipa kerran perhe, jossa oli liuta lapsia ja ihanat lapsuudenjoulut. Eräänä jouluna joulupukki oli jo käynyt ja isä oli keittänyt kahvit. Perheen pikkuveli ja pikkusisko sanoivat yllättäin isommille siskolle ja veljelle, että
"Joulupukkia ei ole olemassa!"
"Se oli serkkupoika!"
Pöydällä oli nappula-pikkuleipiä, niitä pyöreitä mitä äiti aina tekee jouluksi, niissä on keskellä kolo ja sokeria ja mantelirouhetta, ja piparkakkuja ja torttuja ja vaaleita sydämiä. Isä istui kahvikupin kans pöydän toisella puolella. Äiti oli varmaan hakemassa kellarista mehua. Vielä isommat siskot ja veljet olivat olohuoneessa.  
Niin, yhtäkkiä toiset tulee ja väittää, että joulupukkia ei ole olemassa. Hetkeksi se ihana, melkein käsinkosketeltava joulun tuntu katosi. Pikkuveli ja pikkusisko näytti olevan riemuissaan, paljastaessaan tämän salaisuuden. Isoveljen ilme vakavoitui ja hän katsoi siskoaan, joka olin minä, siinä puuhellan vieressä ja sanoi jotenkin näin:
"Niin. Joulupukilla on niin paljon taloja kierrettävänä, ettei se millään kerkiä joka taloon. Siksi joissakin taloissa käy joulupukin tuuraaja."
Jouluaatto oli pelastettu! Urhea isoveli, maailman paras sadunkertoja oli sen pelastanut. 

Olinhan minä itsekin tuntenut naamarin takaa tutun serkun ja edellisenä vuonna sukkahousujen alta siskon, mutta en vain ollut halunnut ajatella sitä. Nyt ihailen kaikkia isompia sisaruksia, jotka ei salaisuutta koskaan paljastanut.

Olen miettinyt nyt, että on kahdenlaisia ihmisiä. Satumielisiä, niinkuin Prinsessa sanoo ja sitten järkimielisempiä. Olen miettinyt omia lapsia. Miten yksi on herkkä, mutta ei usko satuihin. Voi miten pahalta minusta tuntui, kun hän ihan pienenä jo kysyi, että miksi kaikki ihana on satua! Toinen taas tykkää pelottavista tarinoista, koska "nehän on vain satua." Ehkä hänkin vain joskus huomaa, että joulutonttuja ei olekaan, eikä ollenkaan kärsi siitä. Yksi taas voi sukeltaa milloin hyvänsä mielikuvitusmaailmaansa mörköjen ja keijujen keskelle. Ehkä hän vielä aikuisenakin salaa vähän uskoo korvatunturilla asuvaan hyväntahtoiseen ukkeliin. Minun pikkuveli ja pikkusisko taitaa olla vähän järkimielisiä ja isompi veli aika paljon satumielinen.

Yhtenä päivänä Prinsessa sanoi kesken Mauri Kunnaksen äänikirjan "Haa, minähän tiesin, että isä ja äiti ostaa suurimman osan lahjoista!" Voi Mauri minkä teit, ajattelin. Ja sitten ajattelin, että menee valehteluksi liian pitkään väittää, että pukki on taas vähän erinäköinen, koska on vuoden vanhempi ja kaikki muut selitykset. Sitäpaitsi ärsytti kun taas mies oli työreissussa, kun kotona oli hankala tilanne. Olin päättänyt, että meidän lapset saa uskoa joulupukkiin niin kauan kuin haluaa. Mutta ei me olla ikinä miehen kans keskusteltu, että mitä sitten, kun lapsia alkaa epäilyttää. Siksi sanoinkin tytölle vain ihan hiljaa, ettei muut kuullut, että kaikki satu on totta niin kauan kuin itse uskot sen olevan totta. Ja muistutin, että muille ei saa paljastaa, vaikkei itse uskokaan ihan kaikkia. Ja sitten tyttö huokaisi, että "Tulispa oikia joulupukki, eikä se serkkupojan näkönen niinku viimeksi."

5 kommenttia:

  1. Ihana kertomus.
    Minä olen kertonut lapsilleni ihan suoraan että joulupukki on satuolento kuten Peppi tai Muumi. Että se on sellainen joulunsatu.Jouluaattona siihen voi uskoa kukin tavallaan:) aina sen tulo jännittää ja tuo oman mausteensa aattoon vaikka meillä ei siihen varsinaisesti uskotakkaan. Siis että lapset tietää että pukki on joku pukeutuneena:) Kerron myös sen että vanhemmat,kummit yms.ostaa lahjat.
    Näin siksi että koin itse lapsena karvaan pettymyksen kun minulle selvisi vasta aika vanhana(ehkä ekaluokalla) todellisuus pukista ja lahjoista. Se oli niin kova paikka. Olin pitänyt pukkia epäoikeudenmukaisena kun joillekkin lapsille antoi etelänlomia lahjaksi ja toisille villasukat:). Mietin kyllä välillä että olenkohan pilannut lapsiltani osan joulun taiasta tällä systeemillä��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et varmasti oo tehny mitään väärää. :) Monet sanookin, että lapset jännittää joulua ihan yhtälailla, vaikka tietääkin aina, että joulupukki on satua. Lahjakirjoissa lukee aina, että ne on äitiltä ja isältä. Ja kummien lahjat on kummeilta, vaikka ne pukin kontista tuleeki. Esikoinen on nyt siinä ja siinä uskooko enää. Onneksi on huomannu ite, eikä kukaan oo tullu sanomaan. Sitäpaitsi tonttu oli kirjottanu meiän lapsille ja naapurin tytölle kirjeet. Tyttö sano heti, että äitin käsialaa. :D

      Poista
  2. Meilläkin poika joka on ekaluokalla, niin tuumasi että on olemassa yksi oikea joulupukki ja ainakin tuhat valepukkia. Kuulemma yksi pukki ei tosiaankaan ehdi käydä kaikissa taloissa jouluaattona. Me olemme lapsille siinä vaiheessa kertoneet totuuden kun ovat alkaneet sitä kyseenalaistamaan.

    VastaaPoista
  3. Meillä on aina tullut mummin lahjat mummilta ja kummin lahjat kummilta. Olen pitänyt tärkeänä, että muksut kiittävät sitä jolle kiitos kuuluu. Sitä paitsi, eihän ne tontut kaikkea kerkeä tekemään.

    Eli siis siinä sivussa ollaan eletty myös satua joulupukista ja tonttupajasta. Muksuista kukin on jossain vaiheessa itse, syystä tai toisesta, ruvenneet epäilemään satua saduksi. Hyvin ovat kestäneet totuuden kuulla, ja hienosti on isommat antaneet pienempien vielä elää satua todeksi vaikkeivat enää itse mokomaan ole alkaneet.

    Käytän tuota samaa, sanon että pukki on totta sille joka siihen uskoo ja niin kauan kuin itse uskoo. Samaten hammaskeijut ja pääsiäisnoidat. Sekin noita joka näyttää ihan äidiltä :D

    VastaaPoista
  4. Anonyymi, minäkin päätin kertoa kun lapset tulee kysymään. Uskokoot nyt vielä kun haluaa. Vaikka ei lapsuuden joulut siihen lopu, kun usko joulupukkiin katoaa.
    Kikka: meilläki lapset tietää, että pukinkonttiin vie lahjoja muutkin kuin joulupukki, ja voivat kiittää lahjan oikeaa antajaa. :) Tänä jouluna esikoinen on käärinyt itsekin paketteja meille muille pukinkonttiin.

    Kaikkia sitä joutuuki miettimään äitinä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!