tiistai 25. marraskuuta 2014

108.

 

"Taivas oli melkein musta, mutta lumi oli kuutamossa kirkkaan sinistä.
 Meri nukkui jään alla, ja syvällä mullassa juurien välissä pienet mönkiäiset näkivät unta keväästä. Mutta siihen oli vielä melkoinen matka, sillä talvi ei ollut pitemmällä kuin vähän ohi uuden vuoden.
Juuri siinä, missä laakso teki loivan kaarteen kohotakseen vuorta kohti, oli lumen peittämä talo. Aivan sen lähellä mutkitteli joki sysimustana jäisten töyräiden välissä; virta oli pitänyt veden sulana koko talven. Mutta sillan yli ei kulkenut jalanjälkiä, ja tuulen tuomat kinokset olivat talon ympärillä koskemattomat.
 Mutta sisällä oli kuitenkin lämmintä. Kellarin uunissa paloi hiljalleen turvetta tavattomat määrät. Kuu kurkisti sisään ikkunasta ja paistoi huonekalujen valkeille talvipäällisille ja kristallikruunuun, joka oli verhottu tyllillä. Ja salongissa, talon suurimman kaakeliuunin ympärillä, nukkui muumiperhe pitkää talviuntaan." (Tove Jansson, Taikatalvi)

Ollappa muumipeikko. Koska olen vain tavallinen kotiäiti, enkä voi nukkua edes päiväunia, teen vähemmän kotitöitä ja luen enemmän satuja. Ei tätä pimeyttä, harmautta ja hämärää ja sitten taas pimeyttä muuten jaksa. Enkä tiennyt, että alkuperäiset Muumit on näin kauniisti kirjoitettuja tarinoita. Ehkä toivon tänä vuonna joululahjakirjaksi Taikatalven, tai sen missä Muumit viettävät joulua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!