maanantai 17. marraskuuta 2014

105.


Setä asuu punaisessa pienessä mökissä. Olin pikkutyttö, kun setä rakensi kotinsa. Samassa pihapiirissä asuvat sukulaiset sanovat, että: "Mene vain, tyytyväisyyttä oppimaan." Setä on elänyt kovan elämän. Silti hän ei valita. Tai ehkä juuri siksi.

On puhuttava kuuluvalla äänellä. Pitää muistaa tervehtiessä sanoa, kuka tuli. Hän ei enää erota kasvoista tulijaa. Kerron Pojan uusista sanoista, eskarilaisen koulupäivistä, uudesta kissan pennusta. Kysäisen, pysyykö tämä lumi jo maassa. Keskustellaan niitä näitä.

En ikinä kysynyt isältä mitään isän lapsuudesta. Kuuntelin kyllä kun isä kertoi hevosista ja pässistä ja kesystä oravasta ja köyhästä, mutta kauniista joulusta. Isä kertoi äidistään ja isästään, joita minä en koskaan nähnyt.

Aion taas kysellä sota-ajoista, isän ja setän lapsuudesta. Niistä kipeistä asioista, joista isä vaikeni. Vanha setä kertoo. Hän ei kerro kauniisti niinkuin isä pikkutytölle. Hän kertoo kaunistelemattoman totuuden kuin aikuiselle ihmiselle.

Kun vanha setä niistää suureen siniruutuiseen kangasnenäliinaan, haluan vaihtaa puheen aihetta. Vaivihkaa pyyhkäisen silmänurkkaa. Kerron, miten ulkona talitintti hakkaa talipalloa ja ikkunan pokalla keikistelee sinitiainen. "Kyllä minä ne vielä näen. Käyvät tervehtimässä."

Hyvästelen ja lupaan tulla taas. Kävelen autolle tuttua polkua. Mietin, että kannattiko sittenkään udella. Haluanko kuitenkaan tietää, että joulukuusi oli keskellä pimeää tupaa, kun ikkunat oli tilkittynä. Hevoset oli nälkiintyneitä kaakkeja, jotka eivät rintamalle kelvanneet. Äiti oli kotona, mutta isä sodassa. Ei ollut iloisten pikkupoikien huoletonta lapsuutta. Oli nälkä ja pelko.

Mutta on kysyttävä, kun on vielä kertojia. Jos en kysy, en voi kertoa seuraaville sukupolville.

1 kommentti:

  1. Tuon kun muistaisi että kertojat vähenee ja oma tiedonhalu menneestä tulee vasta kovin myöhään! Ei ne lasta aina kiinnosta vanhojen samat jutut . .."mies polvet vaipuvat unholaan"
    Ihana että jaksat käydä setäsi luona.
    ~kaarina~

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!