torstai 23. lokakuuta 2014

93.


62 yötä jouluun. En ole koskaan jättänyt lahjojen ostoa viimetippaan. Olen pitkin syksyä ja joskus jo kesällä jemmannut ale-korien löytöjä vaatekaapin ylähyllylle. Siksi lahjoja on aina ollut liikaa.

Kesällä päätin, että tänä jouluna lapset saa voimistelurenkaat ja puolapuut. Ei muuta. Paitsi kirjan ja yövaatteet. Mutta sitten Peikkotyttö tuli kynän ja paperin kans pyytämään mallia. "Pukki terve. Minä haluan pikku-legoja." Ostetaan sitten vielä yksi toivekin. Legothan on hyvä toive. Helpompi toteuttaa kuin myrkkysieni, jota Peikkotyttö viimeksi halusi. Ensimmäinen kirje joulupukille on työnnetty keittiön seinässä olevaan ylimääräiseen reikään; pikkutontun kotiin. 

Pientä ressiä aiheuttaa vain Nukkeäiti. Vuodesta toiseen hän on toivonut sekä synttäri- että joululahjaksi koiranpentua. Kävelevä koira on kyllä ollut mieluinen jo kaksi vuotta, mutta ei kai kenellekkään voi ostaa patterikoiraa kahta kertaa vuodessa ja monena vuonna peräkkäin. Se entinenkin koira toimii vielä. Viime jouluna tyttö toivoi ruokakuppia koiralleen. Hän sai ruokakupin ja keppihevosen ja ilahtui niistä. Mutta se aiiivaaan ihana (äitin mielestä) My Little Pony-linna ja hääpariponit on jäänyt leikkimättöminä kaappiin.

Senkin olen oppinut, että mitään härpäkettä en osta mitä lapsi ei ole toivonut. Jos lapsi ei leiki nukeilla, niin hän ei kiinnostu nukeista, vaikka sillä olisi pitkät kultaiset kutrit ja kruunu päässä. Jos lapsi ei halua legosarjaa, hän ei tarvi sellaista lahjaksi.

Olen ollut muka kaukaa viisas ja jo nyt käynyt ruokakaupan leluhyllyjen välissä lasten kans. Sitten olen kysynyt Nukkeäitiltä kuin ohi mennen, oliko mitään ihanaa. "Haluaisitko jotakin?" "Ei ollu. En."
Tänään tyttö katsoi äitiään silmiin ja sanoi: "Äiti, Viirukinhan sanoi, ettei se halua lahjoja. Riittää, että joulupukki tulee."

Lauantaina suuntaan naapurimaan suurkirppikselle siinä toivossa, että löydän ne voimistelurenkaat. Ei kaiken tarvi olla aina uutta. Ja voishan sieltä löytyä joku eläinkin.

2 kommenttia:

Kiitos kommentista!