tiistai 30. syyskuuta 2014

81.


Äitien tunteiden
TOP 10

Väsymys
Rakkaus
Raivo
Viha
Syyllisyys
Suuttumus
Onni
Häpeä
Pelko
Huoli

Sain siskolta lainaan Äidin voimakirjan. (Mervi Juusola) En ole jaksanut vielä lukea kuin sieltä täältä. Tänään allekirjoitan tuon top kympin. Toivottavasti en kuitenkaan kovin pitkään. Siksi en vietä enää rauhanhetkeä yksin teemottini kanssa, vaan olen sängyssä yhtä aikaa lasten kans. Ja nousen aamulla viime tipassa. Aloitin jumpan ja pitkät päivälenkit. Teen sen mitä jaksan. Ja luen tuon Äidin voimakirjan.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

80.


Lauantai-iltana mies kävi metillä. Minä istuin keittiön penkillä ja vahtasin ikkunasta ulos. En ollut edes osallistunut viikkosiivoukseen ja silti väsytti. Samalla yritin kutoa joululahjavillapaidan etukappaletta valmiiksi. Uskottelin näin itselleni olevani tehokas. Vaikka oikeasti vain odotin sitä toista kaveriksi iltapuuroa jakamaan.

Ensin aurinko kultasi vastapäisen koivikon latvat. Loisti sitten valkoisten runkojen välistä punaisena. Ja yhtäkkiä keltainen, punainen ja oranssi kaikkine sävyineen värjäsi koko taivaan, jota vasten musta koivikko nojasi.

Se oli hieno hetki. Ehkä sekin on isän perintöä; iltaruskon ihailu. Muistin miten istuttiin poikien ja pikkusiskon kans Ladan takapenkillä. Oli ahasta ja väsytti. Oltiin kotimatkalla. Yhtäkkiä isä kehotti kaikkia kahtomaan taivasta. Kerkesin miettiä sitäkin, että pitäisikö talon olla toisin päin. Mutta keittiön ikkunasta näen myös kouluun lähtijät ja kaikki tulijat.

Samaan aikaan viereeni oli kiivennyt kaksivuotias poikani. Ottanut litran pizzamaustepurkin (teen usein pizzaa pikaruokana) ja kaatanut mausteet maitokannuun. (Hetkeä aikasemmin hajosi maitopurkki.)

Mies aina väittää, että jos en murehi menneitä niin sitten tulevaa. Olen yrittänyt tietoisesti elää tätä päivää. Selvästi vain tämä hetkessä eläminen vaatii vielä harjoitusta. Ehkä se ei tarkota jumittumista auringon laskuun lasten ollessa vielä hereillä ja yliväsyneitä.

perjantai 26. syyskuuta 2014

79.


Ollaan kaupan kassajonossa. Yhtäkkiä parivuotias tyttäreni huudahtaa! "Äiti, kato tuolla miehellä on hiukset!" Niin, miehellä on siis pitkät hiukset ponnarilla. Lyhyttä sänkitukkaa lapsi kuvaa sanalla "parta".

Ollaan toisen kerran kaupassa. "Ooh, äiti! Ihania prinsessoja!" Noin nelivuotias tyttäreni huokaisee nähdessään romaninaisia koreissa kansallispuvuissaan.

Kummallakin kerralla yritin supattaa lapsiani hiljaisiksi. Kielsin osoittelemasta sormella. Sopertelin kaikkien ihmisten olevan erilaisia ja, että se on vain hyvä juttu.. Ja häpesin.

Minulla on ystävä, jonka kanssa käyn usein ostoksilla. Lääkärien mukaan ystäväni syntyi erityisenä. Meille läheisille hänessä on erityistä vain se, että suorasukaisuudestaan huolimatta hän ei koskaan puhu kenestäkään pahaa. Tänään ystävä osti itselleen uudet kumisaappaat ja serkkupojalle synttärilahjaksi riipuksen. Hän valitsi, sovitti ja maksoi kumisaappaat. Koruliikkeen myyjä ei ilmeisesti kuullut, kun ystäväni sanoi, että haluaisimme nähdä traktori-riipuksia. Sanoin vieressä kuuluvammin, että "Oisko traktori-riipuksia?" Myyjä hymyili ja näytti meille kaapin missä on erilaisia riipuksia.  Koska pyytämäämme riipusta ei ollut, ystäväni kumartui katsomaan muita. Valitsi sitten hienon veturin. Myyjä avasi kaapin ja näytti minulle kädessään kahta erilaista pojalle sopivaa korua. Viittasin ystävääni ja sanoin, että hän on ostamassa. Ystäväni maksoi korun ja myyjä kysyi minulta jotakin korun paketoimisesta. Toistin kysymyksen ystävälleni. Saatuaan paketin, ystäväni muisti, että tarvii muutakin. Hän valitsi ja maksoi ostoksensa uudelleen. Nyt hän sai kohteliasta, henkilökohtaista palvelua.

Autossa ystäväni kummasteli hetken myyjän käytöstä, vain pikkuhetken. Minä itse jäin miettimään sitä. Hämmensikö myyjää aavistus erilaisuudesta? Toivottavasti kyseessä oli vain väärin käsitys. Ehkä hän vain oletti ensin, että ostaja on kolmikymppinen rouva eikä parikymppinen neiti.

Ja yhtäkkiä tajusin, että lasten huomiot ympäristöstä ja ihmisistä on ihan viattomia.

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

78.





"Vahinko etteivät äiditkin saa lähteä milloin heitä huvittaa ja ruveta nukkumaan ulkosalla. Varsinkin äidit sitä toisinaan tarvitsisivat."

-Muumimamma-

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

77.


Tyttäreni piirtää mummun kuvan. Kirjoittaa haparoivilla, mutta suurilla tikkukirjaimilla yläreunaan MUMMU ja alle oman nimensä. Juoksee sitten mummun luo.
Tyttö ojentaa kirjeen, katsoo mummua silmiin ja kysyy kirkkaalla lapsen äänellä
          "Miten sanotaan?"

Nyt on valtakunnallinen tapakasvatus-viikko kouluissa. Jotakin on neljävuotias oppinu jo kotona. Olen ylpeä hänestä.

maanantai 15. syyskuuta 2014

76.


Vielä viikon ku jaksaa niin oon lomalla.
Niinpä.
Ei valvota eikä shoppailla
Mut käyää kiekkoa heittää.
Ja nukutaan päikkärit
Joo.
Kynttilöitä mukaa
Todellaki
Ja roihuja
Joululauluja. Avemariaa.
Ihan pienet pikkujoulut vaikka.
Joo!!! Villasukat ja lattialla makoilua.
Joo!!
Saakohan jo mandariineja.
Luulisin.
Mää niin juon rauhassa aamuteen sielä.
Mennään rannalle juomaan ja katotaan merta.

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

75.


Neljä vuotta sitten oli ihan tavallinen arkiaamu. Laitoin tytöt aamupalalle. Muroja kulhoon ja maitoa päälle. Pienemmällä tytöllä oli vielä punainen pyjama päällä. Viestitin miehelle töihin, että vauva taitaa syntyä. Sitten viestitin siskolle, että vauva taitaa syntyä. Sitten viestitin, että en oikein tiiä syntyykö. Mies soitti ambulanssin. Ite soitin äitin ammaksi. Isä soitti äitin olevan tulossa ja neuvoi soittamaan ambulanssin. Nauratti kun toiset niin huolehtivat.
Sairaalassa söin ja vastailin viesteihin joita mies lähetteli. En vastannut siskon ja veljen viesteihin.
Ja yhtäkkiä meillä oli kolmas tyttö. Pieni ja mustatukkainen.
"Syntyi syksyn sateiden, peikkotyttö suloinen." Mies viestitti sukulaisille ja kavereille.

Kotona peikkotyttö itki ensimmäisen yön, nukkui päivän. Peikkotyttö huusi yöt käsivarsillani koko syksyn. Valvoi vielä alkutalvenkin. Kun talvi oli taittumassa kevääksi, Peikkotyttö nukkui ensimmäisen yön. Ja valvoi päivän. Hän oli itkunsa itkenyt.

Nyt Peikkotyttö on pieni ja pippurinen, naurava tyttö! Hän valloittaa kaikkien sydämet kertomalla juttuja. Eikä kukaan pärjää hänelle puhumalla. Hänellä on aina suorasukainen vastaus valmiina asiaan kuin asiaan. Peikkotytöllä on ystäviä ja mörköystäviä. Peikkotyttö rakastaa peikko- ja keijutarinoita ja haaveilee yöstä kärpässienen alla.

lauantai 13. syyskuuta 2014

74.


Joskus tuntuu, että lapsille pitää olla jatkuvasti ostamassa uutta kampetta. Yhtäkkiä keväällä ostetun takin hiat on liian lyhyet. Leggareista vilkkuu nilkat. Viulu jää pieneksi. Pyöräilijällä polvet kurkussa. Siskon vanha takki menee vähän aikaa. Housuja on haettava kaupasta. Viulun kans kävi tuuri, löydettiin heti kerralla kaunis ääninen yksilö, jonka opettaja hyväksyi.

"Äiti, tarvin uuen pyörän."
"Joo, ostetaan heti ku sopiva löytyy."
"Haluan Jopon ja pottakypärän."
"Hä? Ethän sinä tykkää pottakypärästä!"
"Niin mutta se on muotia. Ja koulukaverillaki on."

Toisen lauseen osaan jo niellä. Kun kaverillakin on. Sitähän ne hokee jo pienenä. Mutta, että minun lapseni haluaa jotaki, vain koska se on muotia. Sitä paitsi ostin keväällä uuden kypärän rikki menneen tilalle. Hienon hopean värisen, pinkillä raidalla. Ihan tavallisen pyöräilykypärän. Tyttö itse sen valitsi.

Asia jäi pyörimään mielessäni. Sitten istuin keittiön pöydän ääreen tytärtäni vasta päätä.
"Se on kuule semmmonen juttu.."
"Niin, mikä on semmonen juttu?"
"Että jokainen saa tykätä mistä haluaa, oli se sitten muotia tai ei. Ja mistään ei tarvi tykätä, sen takia että se on muotia."
"Ei niin. Vaikka jos joku asia on resupekka... Mutta haluan pottakypärän. Sitä paitsi se on skeittikypärä, eikä pottakypärä."

7 vuotta 9  kuukautta kuvittelin, että minun lapset ei tykkää mistään mikä on in. Ne tykkää prinsessoista, eläimistä, möröistä, kiipeilemisestä ja luistelusta. Keskustelu, jota olin mielessäni jäsennellyt ja suunnitellut loppui ennen kuin kunnolla edes alkoi. Jäin pöytään miettimään asiaa. Voiko ajan virtauksilta kukaan kokonaan välttyä? Jos ei ole ihan huipulla, niin perässä. Tärkeintä on tietää mistä itse tykkää ja minkälaisessa ympäristössä viihtyy. Ilman tuota m-alkuista sanaa olisin ehkä ohittanut asian sanomalla, että "Sulla on jo kypärä".
Minun lapset tykkää Peppi Pitkätossusta, naapureista, lauantaipussista ja myös samanlaisesta pyöräilykypärästä ku kaverilla.

maanantai 8. syyskuuta 2014

73.


Lapsuuden aamuihin kuului kaurapuuro. Äiti oli jo töissä. Isä keitti puuron ja herätti sitten koululaiset. Puuro oli paksua, sopivan suolasta ja aina Eloveenaa. Päälle sokeri ja voisilmä. Ei juotu kaakauta, vaan lasi maitua. Puuron jälkeen isä istui hellan eteen ja joi kahvia kukkasesta kahvikupista, aina siitä samasta! Isä hyvästeli jokaisen kouluun lähtijän.

Minä herään viime tipassa. Voitelen leivän tai kaadan muroja kippoon sillä aikaa kun eskarilainen pukee. Yhtään ei ole ylimääräistä aikaa. Teemuki kourassa huikkaan lähtijälle oven rakoon mukavatkoulupäivät. Sitten mietin, mitä kaikkea ehtisin tehdä, ennen kuin on aika herättää koululainen. Enkä silti tee mitään.

Puuron keitän usein vasta ruuaksi. Eipä tarvi kuoria pottuja kahta kertaa päivässä. Mutta Eloveenaa meilläki syödään. Ja aina sokerin ja voin kans. Niinhän se on, että kumpikin tuo omasta lapsuuden kodistaan jotakin omaan kotiin. Minä voin ja sokerin ja kaurapuuron, mies mustikkahilloa ja riisipuuron.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

72.


Uusi kummipoika! Minulle kahdeksas, miehelle neljäs kummilapsi. Ainutlaatuinen oma itsensä, ihana pieni poika.

torstai 4. syyskuuta 2014

71.


Olen myynyt ylimääräistä tavaraa ja vaatetta fb-kirpparilla, kantanut kierrätyskeskukseen ja hävittänyt. Kaappi kaapilta olo kevenee. Enää yks kaappi siivoamatta. Kunnianhimoista urakkaa väsyneenäkin tehdessäni vannoin, ettei ikinä-koskaan-milloinkaan-enää-yhtään-tavaraa-tähän-taloon. Olen periaatteen ihminen. Jos päätän jotaki muuta kuin herkkulakon, niin päätös pitää.

Mutta kun kirpparit on mun henkireikä ja hengähystaukopaikka. Kirpparille mennään ilman ostoslistaa ja ostetaan vain, jos kohalle sattuu joku löytö, jota ei kaupasta saa. Menin siis kirpparille. Ja löysin lampun. Hetken pyörin tuntoni tuskissa huonekaluosastolla osaamatta päättää otanko vai en. Olin jo luvannut itselleni, etten osta mitään. Päätin ratkaista ostopäätöksen laittamalla viestin miehelle. "Löyty ihana lamppu olohuoneeseen. Eikä ees kallis. Valkoinen." Mies vaati kuvan ennen ostopäätöstä. Lamppu sai uuden kodin.

Mutta valkoisena se oli kuin huutomerkki olohuoneen nurkassa. Muistutti vain miten minä materialisti retkahdin kirpputorilla kesken ostolakon. Eihän minulla ole ollut aikaa lukea, tai edes istahtaa. Kaapissa oli jo jonkin aikaa odottanut keltainen spraymaali. Pidin vapaapäivän kotitöistä ja lamppu vaihtoi väriä.

Tänäänkään en sitä viimeistä kaappia siivoa. Luen lapsille päiväsatuja. Illalla istun uuden lampun alle lukemaan kirpparilöytömurhakirjaa. Nyt lamppu on kuin kaksi aurinkoa. Ja aurinkoahan ihmiset tarvitsee. Pessimistit tarvii sitä tuplasti.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

70.




Nukkeäitin synttärit on keskellä kesää. Heti juhannuksen jälkeen. Paras ystävä, serkkutyttö käy jo suviseuroissa vaunun etuteltassa syömässä prinsessakeksejä. Toiset synttärit on järjestetty aina heinäkuussa. Nyt 6-vuotiaana, ensimmäisen kerran Nukkeäiti halusi kaverisynttärit. Vähän huonoäititunnetta potien pyöritin kulhollisen jäätelöpalloja ja tökkäsin kynttilät päälle. En leiponut mitään. 

Lupasin pitää myöhemmin "kakkusynttärit" kummeille. Koska seuraavan lapsen synttärit on jo ens viikolla, kutsuttiin kummit kylään sunnuntaina. Sen sijaan, että olisin leiponut kävin minilomalla. Nukkeäiti oli kuitenkin ihan yhtä tyytyväinen kaupan pakastealtaasta valitsemaansa ja itse koristelemaansa kakkuun, kuin on ollut äitin räpöstyksiin. Lisäksi tarjolla oli pullaa (pakastealtaasta), ihania punasia rusinalaatikoita, suolakeksejä ja lakritsia. Huolella valitut tarjoilut ja sankarin mielestä varmasti oikein herkulliset. Tärkeämpää oli kaverit ja kummien läsnäolo.

Nettimaailmassa syntymäpäiväkekkerit on hulppeita juhlia herkkuineen ja ohjelmineen. Aikuistenko takia? Lapsille tuntuu kelpaavan vähempikin. Ohjelmana vapaata leikkiä, eikä pullan leipojalla ole väliä. Vaikka kekkereiden järjestäminen onkin vaihtelua arkeen, ei ole vaarallista päästä joskus helpommalla.