maanantai 4. elokuuta 2014

61.






Mun ensimmäinen kummipoika pääsi ripille. Olen niin ylpeä hänestäkin. Oltiin koko viikonloppu siskon kodissa. Kodissa jossa ei ole mitään modernia ja muovista, vaan kalusteita joilla on tarina. Kodikasta, vanhaa ja täynnä pieniä hauskoja yksityiskohtia. Kun olin ensin läikyttänyt teetä suurelle itseveistetylle pirtinpöydälle kaksivuotias vauvani sylissä, otin mottini ja kävelin ulos. Peltomaisema, niinkuin minunkin maisemani kotona. Mutta ei silminkantamattomiin lakeuksia. Aaltoilevia vainioita ja pieni lampi. Ikivanhoja hedelmäpuita. Kuului vain lampaiden määkimistä ja kanojen kotkotusta. (Vähemmän romanttista oli herätä aamuyöstä kukon kiekumiseen.) Tullessa mies villihti lapset sanomalla ääneen, että olisipa kiva ottaa kanoja!

Minun kotini on seitsemän vuotias eli vielä aika uusi. Mikään kamari ei kaipaa remonttia ja kaikki on valmista. Siskon perhe elää vanhassa satukirjatalossaan, jossa vuosien asumisen jälkeenkin joku nurkka kaipaa kohentamista. Elämä on erilaista. Ehkä salaa hieman kateellisena silti lähden kastelemaan uudet kirsikkapuuntaimet mitäänsanomattomalle nuorelle pihamaallemme.

Joku päivä Kotikolollakin on tarinansa.


4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ihan yhtä ihanaa ku ennenki. Tahalleen kuvasin vaan niitä remontoimattomia nurkkia. :)

      Poista
  2. Ihania kuvia! Samantapainen on oman siskoni koti,jokaisella tavaralla on tarinansa! :) Ja maalais-maisemat ovat niin upeita,etenkin kesällä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja silti tuommosessa kojissa on niin paljo enemmän työtä, ettei minusta ois siihen. :) Maalais-maisemat on upeita!

      Poista

Kiitos kommentista!