torstai 28. elokuuta 2014

69.


Tikapuita pitkin kissa kiipes ja sitten se lensi taivaaseen! Se oli semmonen satu.
Sitte tuli Poika ja kiipes katolle. Sitte kissa kiipes katolle. Sitte poika ja Kisuli lensi taivaaseen ja tippu vetteen.

Peitto meni hukkaan. Peitto käveli. Sitte sillä peitolla oli jalat ja se meni tuonne katolle. Kiipes tikapuita pitkin. Kiipes kiipes peitto. Sitte tapahtu, että kaappi käveli. Kaappi käveli. Ja tikapuita pitkin käveli kaappi. Oli käet kaapilla. Ja oli hassu hassu kaappi. "Mitä toivot lahajaksi?" Imurilta kysyn, että "mitä toivot lahajaksi?" Sitten se sanoo, että "mää toivon pikkuleegoja." Sitte se sanoo se kaappi, että toivoo pikkulegoja. Sitte imuri toivoo kans pikkuleegoja. Ne oli hellokittypikkulegoja. Ja kaapilla oli oravaleegoja. Ja sitte pallo käveli, pyöri pallo. Sitte kortti käveli. Sitte tapahtu että paperi kävelee. Kruunu käveli. Mirri kävelee. Sakset kävelee.

(Kotikolon Peikkotyttö vielä 3v.)

Kävin eskarilaisesten vanhempainillassa. Opettaja oli huolissaan siitä, että lapset eivät osaa enää keskittyä kirjoihin. Videot ja tietokonepelit ottavat lapsen huomion helpommin. Nukkeäitin eskarissa on joka päivä lukuhetki, jolloin lasten on opeteltava keskittymään kirjoihin.

Meillä kirjat on lasten ulottuvilla kokoajan. Illalla luetaan iltasaduksi Peppi Pitkätossua, Harry Potteria tai vaikka Mimmi lehmä. Jokaisella lapsella erilainen kirjamaku. Nukkeäiti joutuu kuuntelemaan Fedja-setää kun on Prinsessan vuoro valita iltasatu. Kun taas Nukkeäitin vuorolla tutustutaan lähes poikkeuksetta eläimiin. Pojan lempijuttuja on kirjoittamattomat tarinat, joissa seikkailee naapurin eno, hänen vaimonsa ja serkkutyttö, koiraa unohtamatta. Automatkoilla lapset satuilee vuorotellen. Peikkotytön lennokkaita juttuja saadaan kuulla pitkin päivää.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

68.


Syksyn tulo näkyy kalenterissa. Koko kesän kalenteri sai nököttää puhtaana keittiön seinällä. Nyt se alkaa täyttyä taas. Kerhot, soittotunnit, kontrollit ja vanhempainillat. Kaiken maailman kulkemisia ja kuljetuksia... Onneksi sekaan mahtuu myös vapaapäiviä ystävien kans. Ensimmäinen miniloma on merkattuna perjantaille. Lasken melkein jo tunteja. Miehellä omat metsästysreissunsa.
Haaveissa ensimmäinen yhteinen viikonloppureissu ilman lapsia.

perjantai 22. elokuuta 2014

67.


Eilen soitti ystävä.
"En oo ees tukkaa vielä kammannu!"
"Mullaki kohta ponnari tippuu päästä!"
Sielä oli yhtä turhautunut ja väsynyt äiti ku tääläki. Soitellaan päivittäin ja salaa mielessä ajattelin, että onneksi se ei soittanu tehokkaana marjapuskilta. Että sielä olikin tänään samat fiilikset ku Kotikolossa.
"Aina samat rutiinit, koneet pyörimään ja ruokaa pöytään..."
Vähän suunniteltiin ansaittua lomapäivää, jota suunnitellaan aina näinä päivinä. Alkoi jo hymyilyttääki.
Kylläpä olo keveni puhelun jälkeen. Jaksoin pyörittää loputki pyykit ja imuroia tuvan lattian.

Tänään aamu-uninen eskarilainen ei meinannu millään jaksaa nousta ylös. Puoliunessa lusikoi murot ja veti sitten hitaasti vaatteet päälle. Sillä aikaa otin vessan peilin eessä kuvan itestäni ja lähetin ystävälle. "Ihan vinkkinä: osta kiriämpi ponnari niin pysyy yönki päässä."
Kun taksi jo oli pihassa työnsin tytölle kengät väärään jalkaan. Huusin oven raosta tutulle kuskille jotaki perjantaista ja äkkilähöstä. Sisällä kaadoin kattilasta kuumaa vettä mukiin. (Vedenkeitin vaahtoaa edelleen Pojan eilisen tiskioperaation jäljiltä.) Naureskelin yksin ystävän kuvalle ja tajusin, että mulla on sama kampaus aina vaan. Vähän jo takkunen ja yön jäliltä sivuun luiskahtanu ponnari. No, nyt on sentäs jo perjantai.

keskiviikko 20. elokuuta 2014

66.


Mummulan tuulikaapissa roikkuu oranssissa henkarissa sininen tuulitakki. Kenkätelineellä isän lenkkarit. Äiti hämmentää mannavellin puukauhalla ja pesee käsintiskit vieläkin vihreällä fairylla. Leikkimökin katto on sammaloitunut ja porstuan laudat lahonnut.

Lapsena siivottiin leikkimökki siskon kans vappuna ja sitten riideltiin poikien kans. (Pojilta pääsy kielletty.)Loppukesästä unohdettiin koko mökki ja pelattiin kylän lasten kans kymppistä. Sadepäivinä maattiin varaston laverilla kuuntelemassa sateen ropinaa. Isä oli aina kotona.

Pysähdyin tuulikaappiin ja nuuhkaisin sinistä tuulitakkia. Hipaisin valkoista verhoa, jossa mustalla vinoruutuja. Kaikki niinkuin ennenkin ja silti ei mikään.

Tänään mummulassa oli kahdeksan serkusta; neljä tyttöä ja neljä poikaa. Ehkä minun tytöt ja pikkuveljen pojat muistavat aikuisina miltä tuntui alkusyksyn lämmin sadekuuro mummulan pihalla tai litisevä ruoho paljaiden jalkojen alla. Serkkujen villin naurun. Sen riemun!
Ehkä he muistavat, miten äidit vain muodon vuoksi sanoivat, että "Pysykää sisällä, kun sataa jo kaatamalla." Ja mummu vastasi "Sateestahan ne tykkää."

tiistai 19. elokuuta 2014

65.


Ihania nämä hitaat syysaamut! Eskarilainen lähti jo matkaan. Ja kissa tuli yöhyppyyltä. Tuossa se nyt pesee tyytyväisenä itseään ja kehrää kohta.
Tässä teetä hörppiessä tulin siihen tulokseen, että tarvin jonku terassintyylisen syksyjä varten. Voisin hengitellä raikasta syysilmaa ja katsella verkkaisesti raksuttavia puimureita peltoaavalla. Ootella seuraavien lasten heräämistä. Pitänee viedä jakkara portaille.
Eilinen migreeni on pois. Eikä minulla ole aikomustakaan puuttua tuvassa vallitsevaan kaaokseen, niin kauan kuin muut nukkuu. Ehkä jatkan käsitöitä tai luen vähän.

maanantai 18. elokuuta 2014

64.


Samalla kun ostin keltasen maalipurkin pulpettia varten, ostin hetken mielijohteesta punasenki purkin. Ihan rehellisen kirkkaan punasta maalia. Maalasin sillä meiän puusohva-vanhuksen.

Pitikin kirjoittaa, että rouvan keittiö ei tosiaankaan ole tämän kodin sydän, vaan tämän kodin sydän vois olla vaikka tuo sohva. Mutta en oo voinu kuvata tätä kodin sydäntä, ku en oo saanu aikaseksi järjestää sohvan takana olevaa kirjahyllyä ja sohvatyynytki on pesussa kesän jäliltä ja ehkä niitä pitäs taas vaihtaa ja toisen patjanki sohva tarvis. Sitäpaitsi nyt on maanantai ja mulla migreeni.

maanantai 11. elokuuta 2014

63.


Tien varsilla
aamu soittaa kissankelloja,
ruoho on runsasta
ja vihreää.
Pääskysiä ilmassa.

Vähän jännittää
tämä matka
koulun piha
ja kaverit,
opettaja.
Silti minulla on hyvä mieli:
 olen enkelten turvassa,
 uskossani vapaa.

Koivussa vilkkuu
keltainen lehti, kirjanmerkki
aapisen välissä.

Vielä ei ole syksy.
(Inkeri Karvonen)


sunnuntai 10. elokuuta 2014

62.


Tuola ne nyt makaa peittojen alla; Prinsessa alasängyssä ja Nukkeäiti puusohvassa. Hyörivät ja pyörivät, eikä uni meinaa tulla. Ei tietenkään, ku kesällä käänty rytmi mun vakaista päätöksistä huolimatta. Ja aamulla on syksyn ensimmäinen kouluaamu.

Nukkeäitin reppu ostettiin jo kesälomareissulla. Pulpetti on löytö koulun huutokaupasta. Maali maksoi enemmän ku pulpetti. Ajattelin olla pihi, ja ostaa vain pakollisen. Nyt kuvatessa huomasin, että eihän meillä ole edes tuolia siihen pulpettiin. Perjantaina haettiin kynät. Peikkotyttö pääsi kauppareissulle mukaan, koska pitihän hänenkin saaha "kotis- ja kerhotarvikkeet".

Prinsessa menee tokalle. Hänellä on sama opettaja ja tutut koulukaverit. On helppo laittaa hänet jatkamaan koulutietä.

Nukkeäiti täytti keskellä kesää 6 vuotta ja alottaa eskarin. Minun pieni tyttö ihan kihisee jännityksestä, mutta ei pelkää. Ja minä istun ja valvon niinkuin silloinkin kun Prinsessa alotti eskarin. Vastahan tyttö oli mustatukkainen tyytyväinen vauva. Nyt se haluaa ponnarin sivulle ja huitelee pitkillä koivillaan päivät pihalla. Taas yhden kohdalla on hitaat aamut ja huolettomat päivät ohi. Mihin ne kaikki päivät menivät?

Melkein tunnen kuinka napanuora venyy ja se tekee äidille kipeää. Lapsi nukkuu onnellisen unta ja odottaa jännittävää eskari-aamua ja uusia ystäviä.

maanantai 4. elokuuta 2014

61.






Mun ensimmäinen kummipoika pääsi ripille. Olen niin ylpeä hänestäkin. Oltiin koko viikonloppu siskon kodissa. Kodissa jossa ei ole mitään modernia ja muovista, vaan kalusteita joilla on tarina. Kodikasta, vanhaa ja täynnä pieniä hauskoja yksityiskohtia. Kun olin ensin läikyttänyt teetä suurelle itseveistetylle pirtinpöydälle kaksivuotias vauvani sylissä, otin mottini ja kävelin ulos. Peltomaisema, niinkuin minunkin maisemani kotona. Mutta ei silminkantamattomiin lakeuksia. Aaltoilevia vainioita ja pieni lampi. Ikivanhoja hedelmäpuita. Kuului vain lampaiden määkimistä ja kanojen kotkotusta. (Vähemmän romanttista oli herätä aamuyöstä kukon kiekumiseen.) Tullessa mies villihti lapset sanomalla ääneen, että olisipa kiva ottaa kanoja!

Minun kotini on seitsemän vuotias eli vielä aika uusi. Mikään kamari ei kaipaa remonttia ja kaikki on valmista. Siskon perhe elää vanhassa satukirjatalossaan, jossa vuosien asumisen jälkeenkin joku nurkka kaipaa kohentamista. Elämä on erilaista. Ehkä salaa hieman kateellisena silti lähden kastelemaan uudet kirsikkapuuntaimet mitäänsanomattomalle nuorelle pihamaallemme.

Joku päivä Kotikolollakin on tarinansa.