keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

57.



En saanut tehtyä kahta villatakkia. Mutta tein reissukäsityönä automatkoilla villapaidan Pojalle. Tähänhän jää koukkuun. Kiitos vaan ideoista ja lukuisista neuvoa antavista puheluista LIME RANTU-blogin Jennille. :)

Koko illan syyhytti alottaa uus käsityö. Lankasäkki ja puikot poltteli keittiön työpöydällä. Vaan tuli ukkonen ja piti hakea pitkästä aikaa koira sisälle. Kissakin tuli iltapalalle. "Koira syö kissan ruokaa!" "Kissa on koiran ruuilla!" "Nyt koira juoksee kissan perässä, eiku ne on vaan hippaa!" Halailua ja rapsutusta ja kuolaa loputtomiin. Aina väliin jyrähti ukkonen. Prinsessa laski aikaa salamasta jyrähdykseen. Nukkeäiti vannotti, että saahan nukkua koiran vieressä. Peikkotyttö ei saattanu syödä. Yhellä isän peltorit päässä. Poika toisteli varalta apuaa ja kyykisteli näyttämässä kieltä koiran kuonon eessä.

Ukkonen loittoni ja aurinko tuli esiin. Ipanoitten pelko katosi ja tilalle tuli armoton iltavilli. Pesin hampaat ja peittelin. Komensin. Kerin lankaa ja komentelin taas ja kävin peittelemässä. Niin kauan, että hermostuin. Olin lapsellisempi kuin lapset. Piti kiertää vielä kerran peittelemässä. Yksi rattaisiin, yksi puusohvalle, yksi sohvalle, yksin omaan sänkyyn. Onneksi lapset ovat anteeksiantavaisia.

Näin se usein menee kun kaikki väsyy. Ensin hermostun ja kun viimenenki nukahtaa syyllisyys ja kaikki huonoäiti-tuntemukset vyöryy päälle. Miksi sitä ei vain jaksa aina olla semmonen ku haluaa olla??!
En alottanu yhtään käsityötä.

2 kommenttia:

  1. Oon tähän laittanu kyllä aikaisemmin kommenttia, ei näy. Joko et oo hyväksyny tai sit on jtn muuta ongelmaa tässä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei. Munkaa kommentit ei näy muitten blogeissa ja oon ajatellu samaa.

      Poista

Kiitos kommentista!