torstai 24. heinäkuuta 2014

60.


Kesken kiireiden, muistin lukeneeni jostaki:

Sinun arkesi on toisen lapsuus.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

59.


Perjantai oli minun vapaapäivä. Teki mieli palata takasi, kun kuulin, että nyt mahatauti oli meillä. "Osaa se oksentaa ilman suaki", mies viestitti. No, kerrankin mies on kotona, kun joku sairastaa. Kävin siskon kans alemyynneissä ja kirppareilla. Illalla vaihettiin vuoroja. Mies lähti kalaan ja minä jäin hoitamaan kahta potilasta.
Lauantai-iltana kävin yksin kummitytön rippijuhlissa, enkä pitänyt mitään kiirettä kotiin. Tautikin oli ohi.

Sunnuntain makasin pojan kans sohvalla ja luin murhakirjaa. Välillä istuttiin kiikkutuolissa. Vasta iltapäivällä vilkasin kelloa ja huolestuin.
Yöllä istuin osastolla ja vahtasin tippaletkun verkkaista tiputusta. Otin pojan viereen ja kävin unessa. Päivän aikana potilas virkkui ja huone alkoi käydä ahtaaksi. Kun poika jo hyppäsi pöydältä sänkyyn, meidät kotiutettiin.

Ihan niinkuin äidin läsnäolo tappaisi viirukset lapselta. Tunnen syyllisyyttä, ai miten se kalvaa. Että saatoin olla pois kotoa. Miksi en tajunnu aikasemmin jne.
Ehkä se kuuluu äitiyteen.

perjantai 18. heinäkuuta 2014

58.


Kauppareissulla takapenkiltä kuului:

"Taivaassa on varmaan juhlat, ja sieltä tulee valo läpi."
"Sillon ku äiti oli syntymässä, ja oli niitä ruskeita sauruksia..!"

Kotona mietin taas lasteni erilaisuutta. Mietin mitenhän ikäloppu olen lasteni silmissä jo 32-vuotiaana. Luin erään liikaa valvoneen äidin kertomusta, ja muistin miltä minusta tuntui valvoa yöt huutava vauva käsivarsilla. Mutta muistin myös facebook-viestit yövuoroa tekevältä ystävältä, toisen puhelut, siskon viestin. Mietin ajankulua ja sitä tunnetta kun eka kerran moneen vuoteen nukuin heräämättä koko yön.

Kun on yksin lasten kans viikot, märehtii omia ajatuksiaankin yksin. Mutta eilen leivoin kaksi pitsaa ja kirjotin sukulaisten whatsappiin kutsun. Sainkin iltapalalle toisen reissutyöläisen vaimon lastensa kans. Ja kun lapset nukahti, sain siskolta viestin ja istuttiin akkaporukalla keittiössä pitkälle yöhön. Harvinaista herkkua! Ei pitsa, vaan aikuisten seura keskellä arkiviikkoa.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

57.



En saanut tehtyä kahta villatakkia. Mutta tein reissukäsityönä automatkoilla villapaidan Pojalle. Tähänhän jää koukkuun. Kiitos vaan ideoista ja lukuisista neuvoa antavista puheluista LIME RANTU-blogin Jennille. :)

Koko illan syyhytti alottaa uus käsityö. Lankasäkki ja puikot poltteli keittiön työpöydällä. Vaan tuli ukkonen ja piti hakea pitkästä aikaa koira sisälle. Kissakin tuli iltapalalle. "Koira syö kissan ruokaa!" "Kissa on koiran ruuilla!" "Nyt koira juoksee kissan perässä, eiku ne on vaan hippaa!" Halailua ja rapsutusta ja kuolaa loputtomiin. Aina väliin jyrähti ukkonen. Prinsessa laski aikaa salamasta jyrähdykseen. Nukkeäiti vannotti, että saahan nukkua koiran vieressä. Peikkotyttö ei saattanu syödä. Yhellä isän peltorit päässä. Poika toisteli varalta apuaa ja kyykisteli näyttämässä kieltä koiran kuonon eessä.

Ukkonen loittoni ja aurinko tuli esiin. Ipanoitten pelko katosi ja tilalle tuli armoton iltavilli. Pesin hampaat ja peittelin. Komensin. Kerin lankaa ja komentelin taas ja kävin peittelemässä. Niin kauan, että hermostuin. Olin lapsellisempi kuin lapset. Piti kiertää vielä kerran peittelemässä. Yksi rattaisiin, yksi puusohvalle, yksi sohvalle, yksin omaan sänkyyn. Onneksi lapset ovat anteeksiantavaisia.

Näin se usein menee kun kaikki väsyy. Ensin hermostun ja kun viimenenki nukahtaa syyllisyys ja kaikki huonoäiti-tuntemukset vyöryy päälle. Miksi sitä ei vain jaksa aina olla semmonen ku haluaa olla??!
En alottanu yhtään käsityötä.

maanantai 14. heinäkuuta 2014

56.


Keltainen puutalo. Puutarhassa vanhoja puita ja valkoinen portti. Portin edustalta alas viettävä mukulakivikatu. Kulman taakse kävelee kaunis vanha nainen valkoisessa pitsineuletakissa.

Toisen talon katolla savupiipun juurella harjakattoinen parveke, kuin pieni talo.

Kalliot niinkuin Saltkråkanissa.

"Äiti on niin ärsyttävän satumielinen."

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

55.


Pestiin pyykit ja pakattiin asuntovaunu taas. Suunnattiin merenrantakaupunkeihin. Meren rannalla ja varsinkin satamassa, minut valtaa omituinen keveä vapauden tunne. Ja se suolanen, puhas ilma.
"Tuola on äitin koti." Prinsessa viittaa merta kohti. "Se rrakastaa merta."

Kaikista niistä hienoista elämyksistä joita lapsille tarjoiltiin, parasta oli uiminen. Toisiksi parasta oli päästä käymään tätillä kylässä.

Nyt ollaan siinä vaiheessa lomaa, että ei tee mieli enää mihinkään. Oma koti on ihana. Arjen rutiineja aivan kaipaa. Kaksi lasta nukkuu pölystä ja jäätelöstä likaisina ja hikisinä. Nukahtivat autoon viikonloppureissusta tullessa, eikä raskittu herättää pesulle.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

54.



Kuusi päivää keskellä pölyisiä peltoja. Kaikki ne viimetipassa ostetut hellevaatteet puhtaana vaunun kaapissa. Lapaset, takit ja pipot likasena. Vähemmän jäätelönaamoja, enemmän tahmeita karkkikäsiä. Ystäviä. Laulua. Iloa. Sama turvallinen yhteenkuuluvuuden tunne. Yhtä ihanat suviseurat kuin aina ennenkin.