keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

52.


"Äiti! Mihin ne aamut mennee?"
"Ai haamut? Öö... ei meillä oo haamuja.. satukirjoihin?"
"Ei ku aamut! Äiti mihin aamut mennee?"
"Aamutko?"
 "Niin äiti. Mihin aamut mennee?"

Hyvä kysymys kolmevuotiaalta. Mihin se aika menee? Ja miksi se menee koko ajan nopiampaa? Ihanat hetket on hujauksessa ohi. Mutta jos joku valvottaa, (asia tai lapsi) niin yö kestää loputtomiin. Tai se päivä ku isä on tulossa kotia työreissusta. Miten se voi olla niin paljo pitempi päivä ku vaikka maanantai, joka on ensimmäinen työpäivä. Ja iltaa kohti minuutit vaan venyy. Oikiastaan aina ku pitää jotaki oottaa, kello matelee. Lapsena päivät oli pitkiä. Ennen kouluikää toisten koulupäivätki oli tosi pitkiä. Kerettiin monta kertaa käyä ulkona ja ottaa isän vieressä päikkäritki. Talvet oli pitkiä ja kesät tosi pitkiä! Kesät oli lapsena niin pitkiä, että syksyä ja pimeitä iltojaki kerettiin vähä oottaa. Nykyään käy jo juhannuksena mielessä, että keskikesä, kohta tää on ohi. Ajatukset on jo tammikuussaki. Pitäis osata pysähtyä ja elää hetkesssä.

Ja nuo lasten vaikiat kysymykset on toinen juttu. En osannu vastata mihin aamut menee, mutta selitin sentäs jotaki ympäripyöriää muihin aika-kysymyksiin ja lupasin, että puhutaan lissää huomena. Peikkotyttö nukahti ja huomena se miettii jo jotaki muuta.

2 kommenttia:

  1. Lasten jutut on parhaita! Niistä saa vaikka mitä ajatuskulkuja itsellekin, kun oikein rupeaa pohtimaan.
    Minne aamut menevät? Todella kaunis kysymys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään mietittiin, miksi pitää olla sateita ja ukkosta. "Voihan kastelukannullaki kastella."

      Poista

Kiitos kommentista!