sunnuntai 27. marraskuuta 2016

229.


Sytytettiin ensimmäinen adventtikynttilä ja syötiin riisipuuroa. Ulkona oli sininen hetki ja peltomaisema lumen peitossa. Leivinuunissa tulet. Tytöt teki joulusiivouksen nukkekoteihin. Poika makasi lattialla kuuntelemassa Tove Janssonin Taikatalvea. Minä villasukissa kuljin kääntämässä kasettia ja tiskasin. Koira pölli puusohvalta mun talvisohvatyynyn. 
Tässä päivässä oli jo aavistus joulun tuntua.

perjantai 14. lokakuuta 2016

228.




Minäki tein sen äiti-kyselyn mikä facebookissa kiertää. Oon mukava äiti, mutta en osaa kärrynpyöriä ja käsken aina siivota. Siivous ja sotkut toistui lasten vastauksissa noin kakskyt kertaa. Mun lempipaikkoja on vessa, koti ja mökkilomat. Totta. Lyön aamulla muutamat villasukat, rennot vaatteet, läjän kirjoja ja kameran laukkuun. Viikonloppuvapaa ystävien kans tulee tarpeeseen. Sopivasti lähtöhaikeuskin, ku neljävuotias kävi mun vieressä Kirsi Kunnaksen runokirjan kans. Sano, että iskä vois tämän yön nukkua sohvalla.

torstai 22. syyskuuta 2016

227.



Koliikki.
Tarvii enemmän läheisyyttä.
Väärä rytmi. Ei rytmiä ollenkaan.
Valvottuja öitä. Öitä käsi pahvilaatikossa. Öitä portailla. Öitä oven raossa. Itkua ja hellyyttä. Pissoja ja sanomalehtiä.

Vuosi sitte syksyllä nukuin ensimmäisen kokonaisen yön kotona äitinä. Ja nyt elän vauva-ajan sumussa koiran kans. No ei se enää herää ku kerran yössä. Mutta jyrsii joka paikkaa ja karkaa kun silmä välttää. Sipistään sille salaa "vauvapentu".

torstai 28. heinäkuuta 2016

keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

225.


Puoli vuotta minä lapsille puhuin. Kerroin, että koirat kuolee joskus. Että kahdeksanvuotias on jo vanha mummu. Että tulee uusia koiria. Aamulla aina tarkistin, että hengittääkö se. En raskinu herättää.

Ja sitten se aamu tuli ja minä itkin ensimmäisenä.
Lapioin koiralleni hautaa ja niistin. Epätasaisen kuopan reunalla pienet kumpparit väärissä jaloissa. Kaadoin naapurille ruskeasta muovikannusta ruusumukiin vettä. Jatkettiin kaivamista.

Lapset haki haudalle juhannusruusuja ja lauloi koiralaulun. Se oli lempeä ja maailmaa rakastava koira. Semmonen lapsiperheen koira.

En osannu vastata, kun lapsi illalla kysyi, että
-miksi se joskus tuli tänään.

tiistai 24. toukokuuta 2016

224.


Kaksi pikkutyttöä kesämekoissa. Syövät eväskeksiä ja vannovat ystävyyttä. (Ei olla poikien kavereita. Ikinä.) 
Ihana kesäilta.
Vähän pienemmät pojat naamat kurassa ojan penkalla. Kaivelevat varmaan ihania matoja.
Hoitovauva nukkumassa varjossa.
Istun oranssilla muovituolilla miettimässä miten elämä yhtäkkiä onkin helppoa ja lämmintä ja mukavaa ja ihanaa.
Keitän naapurille ja onkireissulta palaavalle siskolle väkevät kahvit ja paistan kaupan pullaa. Naurattaa esikoisen onni ikiomasta kalasta.
Ja yhtäkkiä joku vaisto laittaa kurkkaamaan ovesta tulijoita. Kaksi märkää, haisevaa pikkupoikaa. Oma vielä märempi ku vieras. Olivat perkanneet sen lemmikkisilakan.

Elämä on yllätyksiä täynnä. Eikä sen aina niin ihanaa kuulu ollakaan. Kohteliaasti, mutta suorasti sanon siskolle, että ettehän tuu huomena. Enkä edes tiennyt, että pahempaa on edessä.
Ja lämpimämpää ja mukavampaa (toivottavasti).

maanantai 16. toukokuuta 2016

223.


"-Minä taidan panna lapset nukkumaan, sanoi Mymmeli.
Painukaa vuoteeseen joka ikinen!
Hänen lapsensa asettuivat piiriin ja auttoivat toisiaan avaamalla napit edessäolevan selästä.
Tänä iltana saatte laskea itse itsenne. Olen hiukan väsyksissä kaikista näistä hauskuuksista.
-Luetko sinä sitten meille ääneen? lapset huusivat.
-Sen saatan tehdä, sanoi Mymmeli.
Mihin jäimmekään viimeksi?"